Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Näyttämöllä aikuiset pääsevät leikkimään vakavissaan

Lisätty 20.10.2015

Pyykki on pesuohjelman mittainen näytelmä, jossa elämän likapyykkiä pestään innolla ja intohimollaPyykki on pesuohjelman mittainen näytelmä, jossa elämän likapyykkiä pestään innolla ja intohimollaOhjaan parhaillaan näytelmää, jossa kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaavat ja käyvät läpi elettyä elämäänsä rehellisesti sanoja säästelemättä. Harjoitukset ovat puolivälissä ja olemme uineet jo syvälle ihmiselämän mahdottomuuksiin ja mahdollisuuksiin. Mikä aikuisia ihmisiä kiehtoo teatterin tekemisessä ja näyttelemisessä? Mikä saa aikuisen leikkimään tätä lapsuudestamme tuttua leikkiä, jossa on lupa heittäytyä mielikuvitusmaailmaan ja olla jotain muuta mitä oikeasti on?

 

Tuulikki Makkonen elää näyttämöllä lapsuuden unelmaansa todeksi

Tuulikki Makkonen on pikkutytöstä asti halunnut näytellä ja hän kertookin nauttineensa suunnattomasti saadessaan olla mukana jo lapsena koulun näytelmissä. ”Kun esitin yksinlaulua jännitin niin, että jouduin nieleskelemään ja tärisin kuin haavan lehti, mutta päästyäni roolissa näyttämölle koko olemukseni vapautui, eikä jännityksestä ollut jäljellä häivääkään!” kertoo Tuulikki nyt vuosikymmeniä myöhemmin.

 

Tuulikki Makkonen saa teatteriharrastuksesta voimaa, innoitusta ja sisältöä elämäänsäTuulikki Makkonen saa teatteriharrastuksesta voimaa, innoitusta ja sisältöä elämäänsä

Tuulikki tunnustaakin haaveilleensa nuorena näyttelijän ammatista, mutta elämä vain ei mennyt niin, että siihen olisi ollut mahdollisuuksia. ”Elämä on heitellyt milloin minnekin ja perhe on vaatinut omansa. Pitkä matka ja aika on kuljettu tähän pisteeseen, että teatteriharrastuksesta on tullut merkittävä osa elämääni”, Tuulikki sanelee mietteliäänä. Vaikka Tuulikista ei tullutkaan kokopäiväistä näyttelijää, elää hän nyt täysillä unelmaansa todeksi. Kuutisen vuotta sitten Tuulikki otti ensimmäiset askeleet kohti lapsuuden haavettaan hakeutuessaan Tuusulan Mikä Mikä Teatteriin. Sittemmin Tuulikki onkin nähty tiuhaan teatterin näyttämöillä ja tällä hetkellä treenattava Pyykki on Tuulikille jo kymmenes näytelmä.

 

"Ihmisen käyttäytyminen ja tunnemaailma kiehtovat"

Mikä saa Tuulikin nousemaan näyttämölle ja heittäytymään uuteen tekstiin ja rooliin aina uudestaan ja uudestaan? ”Luulen, että se on joku sisäsyntyinen juttu, jota en välttämättä pysty tarkasti analysoimaan. Tämä on valtavan kiinnostavaa, vapauttavaa ja haasteellista. Kaiketi tässä kiehtoo vahvasti myös se, että voi etsiä roolihahmosta erilaisia kerroksia, ajatuksia ja tunteita”, Tuulikki tuumaa. Tällä hetkellä Tuulikilla on työtä kerraksensa Outi Nyytäjän käsikirjoittaman Pyykki –näytelmän Railina, joka käy elettyä elämäänsä kainostelematta läpi.  ”Menen usein aika syvälle roolihahmooni ja ikään kuin tulisin osittain ja vähäksi aikaa häneksi, ainakin näyttämöllä. Ihmisen käyttäytyminen ja tunnemaailma sekä ihmisten havainnointi kiinnostavat minua muutenkin paljon”, Tuulikki jatkaa intoa äänessään alkaen kasata koriin likapyykkiä Railin jokaviikkoista terapiapyykkivuoroa varten.

 

Esko Makkoselle teatterin tekeminen on väylä kokea yhdessä toisten kanssa onnistumisen iloaEsko Makkoselle teatterin tekeminen on väylä kokea yhdessä toisten kanssa onnistumisen iloa

"Näytteleminen hidastaa sammaloitumista"

Tuulikin vastanäyttelijänä parhaillaan työstettävässä Pyykissä nähdään Esko Makkonen, joka kertoo ajautuneensa näyttelemisen pariin sisäisen kutsun ja sopivasti tielle ilmaantuneen mahdollisuuden ajamana. ”Minulle näytteleminen tuo elämään kaivattua säpinää ja hidastaa sammaloitumista”, Esko veistelee rauhalliseen sävyyn. Teatterin kautta Esko kokee voivansa myös tuottaa ihmisille iloa ja elämyksiä. Itse hän kokee myös vapautuvansa turhista siteistä ja tulevansa enemmän sellaiseksi ihmiseksi, joksi hänet on luotu. ”Teatterin tekeminen on myös väylä kokea arjen puurtamisen jälkeen yhdessä toisten kanssa riemukasta onnistumisen iloa”, Esko toteaa hymyssä suin. Harjoituksissa tämä parivaljakko onkin antautunut täysillä tutkimaan ihmisen elämää, rakkauden kaipuuta, tarpeita ja haluja – kokemaan elämää suurempia tunteita.

 

Teatteri tarjoaa mahdollisuuden oppia ja oivaltaa niin itsestä kuin ympäröivästä maailmasta Teatteri tarjoaa mahdollisuuden oppia ja oivaltaa niin itsestä kuin ympäröivästä maailmasta Näyttämöltä ammennetaan voimavaroja arkeen

Teatteri tarjoaa loistavan pelikentän tutustua ja tutkia tunteita, ilmaisua, vuorovaikutusta ja elämää kaikkine vivahteineen. Se tarjoaa mahdollisuuden innostua ja oivaltaa asioita itsestä ja ympäristöstä. Monelle teatteriharrastuksen makuun päässeelle näytteleminen onkin elämän suola, josta ammennetaan voimavaroja niin perheen pariin kuin työhön. ”Saan teatteriharrastuksesta valtavasti voimaa, innoitusta ja sisältöä elämääni. Työkin, joka ainakin ajoittain on todella haasteellista, sujuu tämän kaiken ihanan keskellä paremmin. Tämä harrastus auttaa jaksamaan muutenkin elämän haasteissa. Tämä on vaan niin ihanaa ja minun elämäni innoitus ja ilo!” Tuulikki huudahtaa hymyssä suin ja marssii päättäväisesti näyttämölle. Näyttämön valot himmenevät ja lava muuttuu intiimiksi pyykkituvaksi. Tuulikista on tullut Raili, rakkaudessa pettynyt nainen. Esko ottaa paikkansa näyttämöllä miehenä, jonka ainoa toive elämälle on ollut, ettei hänelle vain tapahtuisi mitään erikoista.

 

Sanotaan, että teatteri heijastaa elämää – ja toisaalta elämäkin tuntuu olevan välillä yhtä suurta näytelmää, johon voi välillä olla hyvä ottaa etäisyyttä vaikkapa eläytymällä jonkun toisen henkilön elämään!

 

Mistä sinä haaveilet?

Ihminen ei ole koskaan liian vanha kulkemaan kohti unelmiaan – oli kyse sitten uuden harrastuksen aloittamisesta, taidon oppimisesta tai ammatin vaihtamisesta! Kun saa tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, niin se tuntuu ja näkyy elämän kaikilla osa-alueilla. Ihminen, joka nauttii ja innostuu siitä mitä tekee, säteilee iloa ja valoa myös muille!