Viime aikoina media on suoltanut ulos uutisia, jotka pistävät useimmat meistä vakavaksi. Säästöt, leikkaukset ja maahanmuutto ovat vallanneet alkusyksyn uutisvirran hyvin tehokkaasti ja sosiaalinen media on täyttynyt vihapuheesta, joka pahimmissa tapauksissa on johtanut jopa vihatekoihin.

Eikö naurun puolesta puhuminen ja hymyn kasvoilla ylläpitäminen olisi silkkaa hulluutta tällaisina aikoina, kun kaikkialla on hätää, surua, pelkoa ja tuskaa – huolta huomisesta? 

Itse olen pohtinut tätä ja käynyt itseni kanssa keskustelua siitä, miten suhtautua ja asennoitua positiivisesti, kun tuon tuosta törmää asioihin, jotka pistävät vihaksi tai aiheuttavat surua –  ja onko positiivisuus ja hymy edes tarpeen ja järkevää?

En todellakaan ole vaaleanpunaiset lasit otsalla syntynyt optimisti, joka käden heilautuksella ja iloisella kikatuksella suhtautuu ympäröivään todellisuuteen. En myöskään usko, että nauru olisi yksiselitteinen apu ihmisten hätään ja yhteiskunnan epäkohtiin ja ongelmiin. Olisihan se suorastaan silkkaa hulluutta mennä hädän keskellä olevien ihmisten luokse ja vaatia heitä kuivaamaan kyyneleensä ja käskemään sitten hilpeästi vain nauramaan. Ei, ei kuulosta toimivalta.

Kenellä ja milloin on oikeus nauruun ja hymyyn?

Mutta kenellä sitten on oikeus nauruun ja hymyyn ja positiivisuuteen vaikeiden aikojen keskellä? Onko se vain heillä, joilla menee lujaa? Heillä, joiden leivän päällä on riittävän paksu kerros voita tai heillä, jotka voivat koska vain suunnata etelän aurinkoon kauas yhteiskuntamme nälkiintyneestä katseesta? Milloin asiat ovat ylipäänsä niin hyvin, että uskaltaa hymyillä saati sitten nauraa? Kaikki tuntuu olevan elämässä niin suhteellista. Onko naurun ja ilon puolesta puhuminen merkki siitä, että ihminen on sulkenut silmänsä ja korvansa maailman ja ihmisen hädältä? Vai voisiko se sittenkin olla halu – ja tarve – nähdä positiivisia asioita ja mahdollisuuksia negatiivisen suhtautumisen ja ongelmien sijaan? Eikö mahdollisuuksiin ja olemassa olevaan hyvään tarttuminen johda kuitenkin parempaan lopputulokseen kuin ongelmista kiinnipitäminen?

Vaikeuksien ja pelon keskellä sitä antaa mielessään vallan usein niille kaikille ikäville ja lohduttomille ajatuksille, ei näe ulospääsyä, vaihtoehtoja, sitä pienintäkään toivoa toivottomaksi kokemassaan tilanteessa. Tuolloin voi tuntua helpoimmalta heittää hanskat kehään, antaa hartioiden lysähtää kumaraan ja luovuttaa tai täyttää mielensä vihapuheella ja vetää suunsa tiukaksi viivaksi – ja pahimmassa tapauksessa kääntää suu jopa häijyyn irvistykseen ja nostaa nyrkit pystyyn.

Ikäviä asioita tapahtuu maailmassa ja meidän jokaisen elämässä

Ei ole uutinen eikä mikään, että ikäviä asioita tapahtuu maailmassa samoin kuin meidän jokaisen elämässä, niin perhepiirissä kuin työyhteisöissä. Mielemme voi olla epätoivoinen ja pelon ja surun täyttämä toisinaan hyvin erilaisista syistä. Oli tilanne kuitenkin mikä tahansa, psykologinen tosiasia on se, että meillä jokaisella on aina vapaus valita tulkintamme siitä, miten kokemamme tapahtumat lopulta nimeämme ja miten niihin asennoidumme. Tarkastelemalla asioita uusista ja erilaisista näkökulmista ja asennoitumalla uudella tavalla moni asia voisikin olla mahdollista nähdä kirkkaammassa valossa. Oman kokemukseni perusteella sanoisinkin, että ongelmaksi nimeämäämme tilanteeseen tai asiaan juuttuminen liian pitkäksi aikaa lamaannuttaa ihmisen ajattelu- ja toimintakyvyn niin, että vähitellen hänen todellisuutensa ja näkökykynsä kaventuu. Jo pienenkin mahdollisuuden näkeminen antaa meille voimia ja uskoa ottaa askeleita eteenpäin ja rakentaa parempaa huomista.

Positiivinen asennoituminen on halua huomata todellisuudessa syntyvät mahdollisuudet

Tietoisuus, huomio ja ajattelu, onkin mielestäni parempi suunnata nykyhetkessä olevia hienoja ja toimivia asioita ja tulevaisuuden mahdollisuuksia, potentiaalia, kohti kuin jäädä pyörimään liian pitkäksi aikaa vaikeuksien ja ongelmien ympärille.

Positiivinen ja avoin asennoituminen ja asioiden tarkastelu erilaisista näkökulmista ei ole yritys kieltää todellisuuden ongelmia ja epäkohtia vaan halu huomata myös todellisuudessa syntyvät mahdollisuudet. Se on halua nähdä todellisuuden monet kasvot - myös ne hymyilevät ja nauravat.